Kuvastintarinat
Miksi tarina?
Kautta aikojen moni kirjallisuustutkija, antropologi, taidetutkija, psykiatri, psykoanalyytikko ja psykologi on tutkinut kansansatuja ihmisen psyyken ja sisäisen kehityksen näkökulmasta. He ovat todenneet satujen olevan ensiarvoisen tärkeitä, koska ne puhuttelevat kaikkia persoonallisuuden ja tietoisuuden tasoja samanaikaisesti. Erityisen arvokasta on se, miten sadut antavat alitajunnalle väylän purkaa paineitaan aiheuttamatta tuhoa ympärillään.

Psykoanalyytikko ja kirjailija-taiteilija Clarissa Pinkola Estés kirjoittaa tarinoista ja tarinankerronnasta kirjassaan Naiset jotka kulkevat susien kanssa seuraavasti:
”Tarinat ovat parannuskeino. Olen ollut niiden lumossa alkaen ensimmäisestä, jonka kuulin. Tarinoissa on valtava voima, eivätkä ne vaadi meitä olemaan tai toimimaan jollakin määrätyllä tavalla – riittää, että kuuntelemme. Kaikki kadotetun psyykkisen elinvoiman korjaamiseen ja palauttamiseen tarvittavat parannuskeinot sisältyvät tarinoihin. Tarinat herättävät meissä innostuksen, surun, kysymyksiä, kaipauksen ja ymmärryksen, jotka spontaanisti tuovat arkkityypin, tässä tapauksessa villinaisen, takaisin pintaan.
[…] Meille kertomus on lääkettä, joka vahvistaa ja oikaisee yksilöä ja yhteisöä.
Ne, jotka ovat ottaneet kantaakseen tämän taidon velvollisuudet ja sitoutuneet sen taustalla vaikuttavaan jumalalliseen, ovat pyhimysten, trubaduurien, bardien, griottien, cantadorien, cantorien, kiertävien runoilijoiden, maankiertäjien, eukkojen ja hullujen muodostaman suunnattoman suuren ja muinaisen yhteisön rintaperillisiä.
[…] Tarinoiden kertomisen tarjoama ravinto on peräisin minua edeltäneiden ihmisten voimasta ja kyvyistä. […]
Tarina on vanhempi kuin psykologia taiteena ja tieteenä ja tulee aina olemaan sitä vanhempi riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa kuluu. Yksi vanhimmista ja minua suuresti kiinnostavasta tarinan kertomisen muodoista on intohimoinen transsitila, jossa kertoja ”aistii” yleisönsä – olipa se yksi ihminen tai suurempi joukko – ja astuu ”maailmojen väliseen maailmaan”, tilaan, jossa tarina hakeutuu kertoja tykö, ja tulee kerrotuksi hänen välityksellään.
Transsikertoja kutsuu tuulta nimeltä El duende (= esp. henki; menninkäinen). Tämä tuuli puhaltaa sielun kuulijoihin. […]” (Pinkola Estés, 1992, 1995.)
Tarina on työkalu itsetuntemuksen, kehityksen ja eheytymisen tiellä. Koska sinulle tapahtunut kokemus on kirjoittamani sadun ydin, se tarjoaa katarttisen luku- ja kuuntelukokemuksen, joka avaa tien tai auttaa sinua eteenpäin jo alkaneessa kehitys- ja eheytymisprosessissasi.
Valokuvat © Pekka Sorjonen
